Tarina

Kuka ja mikä Eikun Keikun

Eikun Keikun tuotemerkin takana on rakkauteni luontoon ja maalaamiseen . Molempien tärkeys on viimeaikoina korostunut entisestään.

 

Olen koulutukseltani Amk artenomi. Koulutuksessani erikoistuin ohjaus- ja opetustyöhön, sekä erikoistekniikoihin. Opiskeluni oli hyvin monipuolista, käytin laaja-alaisesti eri materiaaleja ja opin niiden työstämistä. Työharjoitteluni suoritin Suomen Kansallisoopperan tarpeistossa. Olen opiskellut akvarellimaalausta lukuisten eri taiteilijoiden vaikutuspiirissä ja oppinut heiltä erittäin paljon.

Olen ollut yrittäjä 10 vuoden ajan. Pyöritän Jesper Junior lastenvaateliikettä Jyväskylän Palokassa. Työ on erittäin luovaa, antoisaa ja värikästä. Nautin asiakaspalvelusta.Työssäni olen huomannut että joitakin tuotteita puuttuu markkinoilta ja Eikun Keikun tuotteet tulevat osaltaan vastaamaan näihin puutteisiin. Tuotteet ovat taiteellisia ja yksilöllisiä, ne on valmistettu käsityönä Suomessa.

 

Taiteen tekeminen on aina ollut osa minua. Maalaaminen ja luonto ovat minulle elinehtoja. Tulevaisuudessa haluaisin entistä enemmän maalata, sekä välittää taiteen rentouttavaa ja innostavaa vaikutusta myös muille. Ennen yrittäjyyttä olen ohjannut useita lasten- ja nuorten kuvataideleirejä eri kaupungeissa. Haluaisin lisätä taiteen osuutta omassa arjessani, sekä tuotteideni kautta myös muiden elämässä.

 

Ideat maalauksiin saan luonnosta. Luonto on täynnä muuttuvia värejä. Kukkamaalausteni innoittajina ovat oikeat kukkalajit, mutta käyttämäni tekniikka tekee niihin ripauksen sattumanvaraisuutta. Luonto ei koskaan ole täydellinen ja toisaalta on. Tarkoitan tällä sitä, että kukat eivät luonnossa ole ”asennossa”, vaan joku nuokkuu, toinen on lakastunut, kolmannesta puuttuu pala ja niin edelleen. Epätäydellisyys on luonnollista, herkkää ja kiinnostavaa. Siksi mielelläni annan aina sattumalle mahdollisuuden vaikuttaa töihini.

 

Toivon, että pidät Eikun Keikun sivuistani! Olen iloinen, että vierailit täällä. Ehkäpä tapaamme yhteistyön tai tuotteideni merkeissä?

Akvarellimaalauksista painatetut

upeat kotimaiset taidekortit.

S.Tanhun alkuperäiset akvarellimaalaukset ja uniikit vedokset saatavilla kehystettynä tai ilman.

Suomessa valmistettuja asusteita lapsille, kukkakuosia kankaalla ja paljon muuta.

Voit tilata myös kuvitustöitä tai omaan liikeideaan sopivan korttisarjan. Ehdota rohkeasti!

Haluatko jälleenmyyjäksi?